Taas kului muutama päivä opiskelujen parissa poissa kotoa. On se jännä miten elämä muuttuu ikääntyessä. Nuorena tai nuorempana, ajatuksen täytti juhliminen ja pojat. Nykyään sitä jopa jaksaa paneutua opiskeluun ja muihun aktiviteetteihin. Ja Ei ne miehet kuitenkaan ole mielestä kovin kauas kadonneet...

Vieraassa paikassa kiinnittää huomiota miehissäkin eri asioihin. Pieni flirtti piristää kummasta päivää, iltaa ja yötäkin 80) Joskus vaan miessukupuolta on niin vaikea ymmärtää. Tai sit mua on vaikea ymmärtää... Mun erosta on kohta vuos ja täytyy kyl ihan rehellisesti todeta et tän vuoden aikana en ole tavannut ketään joka olis kiinnostava henkisesti tai pahemmin edes fyysisesti tai saatikkaan ihminen johon vois ajatella rakastuvansa. Raaka peli Ranulla... Ehkä semmoista ihmistä ei enää tule vastaan tai sit sen voi tavata huomenna. Elämästä kun ei koskaan tiedä mitä se tuo tulleessaan: niin hyvää kuin pahaa. Ja nyt olen melkein todistanut sen, pian kuukauden päästä, et vuos selibaatissa ei ole niin kauhee juttu kuin vois ajatella. KAIKKEEN tottuu ja se nyt vaan on ollu mun valinta...

Sunnuntaina taas tämä tyttö suuntaa töihin "sairaalan sykkeeseen" ja nauttii siitä mitä tekee työkseen. Koulutuspäivät kummasti virkistää ja antaa iloa sekä puhtia työntekoon. Ja taas kerran tiedät että olen oikealla alalla, vaikka silloin kun ahistaa tai väsyttää niin se aina mietityttää...

 

Heippa! Ajattelin näin hetken mielijohteesta ruveta kirjoittamaan blogia ja vain siksi että nyt tuntuu siltä. Asioita on mukava jakaa ja kuulla muiden kommentteja elämästä yleensä.

Olen todellakin sinkku, xlkokoinen sairaanhoitaja joka odottaa parempaa ja ihmeellisempää tulevaisuutta.  Uutta, virkistävää ja innostavaa maailmaa. Ei sinäänsä että nykyisessä olis paljon vikaa mutta kai tässä maailmassa jotain parempaakin vai onko tää kaikki tässä...

Vai onko ihmiselo 27 vuotiaana pelkkää työtä, ajoittaista viihdettä ja ystävien seuraa. Onko sitä jo tässä vaiheessa valittu polku jota tallataan loppuun asti; Aina ja ikuisesti.

En tiedä mitä sitä elämältä oikeen haluaa. En satulinnaa enkä prinssiä valkoisen ratsunselässä tai raha vuorta mutta jotain muuta on pakko olla. Vai onko tää lähestyvää kolmenkympin kriisiä ja sinkkunaisen pelkoa, kun kaverit pikkuhiljaa menee naimsiin, perustaa perhettä ja ostelee asuntoja ja kesämökkejä...